retro_minetti.jpg

Minetin historia

Italialainen Giuseppe Minetti toi jäätelön Tampereelle. Minetti asui perheineen Ratinassa missä tapahtui myös jäätelönvalmistus. Ensimmäiset jäätelökärryt ilmestyivät katukuvaan Tampereella kesällä 1925.
Kärryjen sivussa oli teksti "Tampereen Jäätelöliike Ratina" ja päädyssä luki "Jäätelöä Glace". Jäätelökärryt muistuttivat ulkonäöltään tyypillisiä Italialaisia jäätelömyyntikärryjä ja herättivat aluksi ihmetystä tamperelaisten keskuudessa niin kuin myös jäätelökin.

Giuseppe Minetti oli kotoisin Pohjois-Italiasta Parman provinssin Bardin kylästä. Musiikki oli osa kylän elämää. Vuosisadan vaihteessa päätti kylän neljä musikanttia lähteä maailmalle taitojaan esittelemään.
Yksi heistä oli 18-vuotias Giuseppe Minetti, taitava kanteleen soittaja. Musikantit päätyivät Suomeen ja esiintyivät täällä erilaisissa juhlatilaisuuksissa sekä myös hotelleissa. Kenraalikuvernööri Bobrikovia soittaminen oli miellyttänyt niin, että hän oli lahjoittanut soittajille kultarahat. Musikantit palasivat parin vuoden kiertueen jälkeen takaisin kotikylään Italiaan. Giuseppe lähti kuitenkin uudelleen soittajaksi Suomeen. Kun hän sitten kerran soitti häitä Tampereella, hän tutustui häävieraiden joukossa olleeseen suomalaiseen Tildaan, tulevaan vaimoonsa. Giuseppe ja Tilda vihittiin avioliittoon vuonna 1909.

Minetin nuori perhe asettui asumaan Ratinanniemelle. Isä Giuseppe hankki elantonsa perheelleen muusikkona. Minetin talossa asui myös muuan venäläinen, joka teki jäätelöä, "marooshia", kuten silloin sanottiin.
Häneltä Minetti ilmeisesti sai idean aloittaa valmistamaan jäätelöä, mihin hän ryhtyikin v. 1919. Jäätelön valmistuksen kaikki salaisuudet eivät olleet heti tiedossa, joten vasta monien yritysten ja epäonnistumisien jälkeen Giuseppe ja Tilda onnistuivat valmistamaan ensimmäiset jäätelönsä maisteltaviksi. Minetin jäätelö tuli heti suosituksi ja lukuisien Italian vierailuidensa ansiosta Minetti kehitti jäätelönvalmistustaan ja reseptiikkaansa yhä entistä paremmaksi. Perheen kaikki lapset, Marino, Rinaldo, Albino, Marietta ja Adolfo, olivat kaikki mukana jäätelönvalmistuksessa jo pienestä pitäen.

Minetin jäätelöliike alkoi menestyä ja lopulta jäätelökärryjä oli kesäisin Keskustorilla, Koskipuistossa, Pyynikin hiekkarannalla, Laukontorilla sekä kirkkopuistossa Klassillisen lyseon lähettyvillä. Perheen varttuneemmat lapset hoitivat jäätelön myyntiä, mutta osaksi jouduttiin palkkaamaan vierasta henkilökuntaa. Giuseppe Minetti itse oli myös yhdessä koiransa Piken kanssa tuttu näky kesäisin Tampereen katukuvassa jäätelökärryineen. Perheen nuoremmat lapset kuljettivat kuljettivat päivän mittaan myyntipaikkoihin lisää jäätelöä Ratinasta ämpäreillä, joissa oli jäitä ja suoloja sulamisen estämiseksi. Iltaisin myyjät työnsivät jäätelökärrynsä takaisin Ratinaan ja lähtivät taas aamulla viemään niitä myyntipaikoille. Mitä kuumempi kesäpäivä, sitä kiireempää Minetillä oli. Kaikkein kiireintä oli vappuna, jolloin muut pitivät vapaata ja juhlivat. Myös kahvia ja pullaa vietiin myyjille. Jäätelömyyjät tulivat Minetille kesäajaksi Viipurista ja asuivat myös Minetin luona. Kun jäätelönmyynti laajeni Kangasalle, vietiin kärryt sinne keväällä ja haettiin syksyllä takaisin. Jäätelö kuitenkin toimitettiin sinne päivittäin Ratinasta. Minetin jäätelö tuli suosituksi myöhemmin myös Turussa, jossa hänen vanhin poikansa Marino hoiti jäätelönmyyntiä. Viipurissa Giuseppe Minetin veli harjoitti myös jäätelönmyyntiä.

Talvisin varastoitiin jäätä, jota sahattiin Pyhäjärvestä. Minetin pojat olivat mukana tässäkin puuhassa ja silloin tällöin joku pojista putosi avantoonkin. Jäät varastoitiin Ratinaan maakuoppaan, jossa ne sahajauhoilla peitettyinä säilyivät kesän käyttöä varten.

Minetin liiketoimintaa oli myös vappuilmapallojen myynti. Hän aloitti sen samaan aikaan kuin jäätelönvalmistuksen. Hän valmisti itse kaasun ja täytti pallot ja lähti yhdessä vanhimman poikansa kanssa myymään niitä torille. Kun pallot loppuivat, tultiin Ratinaan täyttämään uusia. Minetti valmisti myös talven aikana kotonaan vappua varten vappuhuiskuja ja muuta rihkamaa. Sen aikaistenTamperelaisten mieliin onkin pysyvästi jäänyt 1920–1930-luvun vapputunnelma, jolloin Ratinasta lähti vappuaamuisin liikkeelle Minetin kuuluisat jäätelökärryt perättäisenä jonona, ilmapallomyyjät suurine pallokimppuineen ja posetiivari marakatteineen sekä kun siihen sekaan kiekui kukko, kanat kaakattivat ja lampaat määkivät, oli vappuaaton tunnelma niin täydellinen ettei enempää saattanut toivoa. Ja kun sitten sitten jäätelökärryt illalla palasivat takaisin Ratinaan, oli kylän koko lapsijoukko niitä työntämässä jyrkkää mäkeä ylös Minetin pihaan toivossaan saada edes hieman Minetin jäätelöä palkakseen avuliaisuudestaan.

Giuseppe Minetti joutui lopettamaan väliaikaisesti jäätelönvalmistuksen vuonna 1940, kun sotatilanteen vuoksi ulkomailta ei voinut saada jäätelövalmistuksessa tarvittavia raaka-aineita. Nykypäivänä Tampereen Jäätelöliikkeen toiminta on jo neljännessä sukupolvessa ja alkuperäisellä Minetin jäätelönvalmistus paikalla Ratinassa sijaitsee edelleen myös yksi Minetin jäätelökioskeista.